suomeksi | på svenska
 

Päivystykset


Päivystystoiminta alkaa huhtikuun lopulla ja jatkuu aina marraskuuhun asti. 


Harrastuksen aloittaminen ei vaadi mitään erityisosaamista - auttamishalu ja motivaatio ovat riittävä perusta vapaaehtoismiehistöön pääsemiseksi. Pelastusmiehistössä toimiminen edellyttää 18 vuoden ikää, mutta tarjolla on myös sitä nuoremmille monenlaista tehtävää. Mukaan voi tulla vaikka ympäri maata järjestettävien nuorisoleirien kautta. 


Tällöin PV Paroc päivystää yleensä viikonloput merellä. Muina päivinä kaikki alukset ovat noin tunnin lähtövalmiudessa kaikkina vuorokauden aikoina ja kaikenlaisissa sääolosuhteissa.


Alusten miehityksen muodostaa päällikkö ja 2 - 5 henkinen miehistö. Mukana on aina kokeneita meripelastajia, mutta tehtävän luonteesta riippuen myös tehtäviin harjoittelevia uusia tulokkaita, miehiä ja naisia.